_.novellit.__

Tarinoita, joita kirjoitan instagramiin yllä olevalla nimellä ?

Kyynel osa 32

Herään jossain paikassa. En lainkaan muista missä. Katselen ympärilleni. Valkoinen huone: Valkoiset tyhjät seinät, pieni ikkuna katonrajassa, valkea katto, valkea lattia ja valkea ovi, jossa on kalterit joiden välistä näkee ulos sekä tämä valkea taso, jolla istun. Nousen ylös ja ryntään ovelle, mutta jään ranteistani kiinni johonkin. Katson ranteisiini. Kummatkin kädet ovat kahlittuna ketjulla kiinni seinässä, mutteivat onneksi kiinni toisissaan. Astun toisen ketjun yli ja yritän päästä muulla kehollani lähemmäs ovea nähdäkseni missä olen. Työ ei kuitenkaan tuota tulosta. *Pahus…* Yritän muuttua lepakoksi, mutten onnistu vaan sen sijaan saan ranteisiini sähköiskuja. *Sittenhän joku saa luvan antaa minulle vastauksia. ”Hei onko siellä ketään?!” yritän huutaa, mutta kurkustani kuuluu vain pieni ääni. Epätoivoisena menen takaisin sängylle, vai mikä se nyt onkaan, ja lysähdän siihen istumaan. Muistikuvat alkavat palata mieleeni. *Olen toivemaailmassa, yritin paeta, mutta jokin osui niskaani ja nyt olen täällä…* Koetan niskaani kahlitulla kädelläni ja huomaan siinä hieman turvotusta. *Minut tainnutettiin?! Olenko minä nyt jossain toivemaailman vankilassa?* Painan kasvoni käsiini ja poskelleni vierähtää kyynel. *Miksi elämäni pitää olla tällaista? Liikaa valintoja, liikaa vaaroja, liikaa väärinkäsityksiä, liikaq valheita, liikaa hyljeksintää! Miksen vain voisi olla tavallinen ihminen? Tai miksen voisi vain kuolla pois? En kestä tätä enää!* Itken hiljaa itsekseni. Huoneen ovi aukeaa kolisten ja nostan kasvoni käsistäni ja jään tuijottamaan huoneeseen saapunutta enkeliä silmät kyynelissä. ”Mitä sinä haluat?” yritän kysyä, muttei ääntä edelleenkään kuulu. ”Tulet mukaani”


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 31

”Minne olemme menossa?” kysyn Marcukselta lepakkona hänen selästään. Marcus vilkuilee koko ajan ympärilleen pysyen vaiti. *Ei siellä näy mitään muuta kuin pilviä okei?* ”Kysyin että minne olemme menossa?” kysyn melkein huutaen. ”Shh! En voi kertoa!” Marcus hyssyttelee. Alan mököttää. *No tuosta saikin paljon selvää…* ”Olemme pian toivemaailman ja todellisuuden portilla.” Marcus toteaa. Katson eteenpäin. *Onpas lepakkona vaikea nähdä… mitä opin koulussa biologian tunnilla lepakoista? Ne kaikuluotaavat!!!!* Mietin hetken, miten se onnistuu ja jotenkin saan mielikuvan, miten se tapahtuu. Päästän äänen, joka tulee pian takaisin. Päähäni piirtyy kuva edessä tulevasta. Tosiaan! Olemme pian portilla! Siirryn aivan omiin ajatuksiini miettien mitä kaikkea muuta voin lepakkona tehdä… Äkkiä Marcus pysähtyy kuin seinään. Kaikki mielikuvani katoavat ja huomaan meidän tulleen saarretuksi aivan joka puolelta. ”Pahus” Marcus tuhahtaa. Yksi erittäin vihaisen näköinen enkeli pyrähtää luoksemme. ”Teidät on pidätetty” enkeli sanoo vakavasti. *Jaa sinä olet joku poliisiheppu vai?* Tulee hetken hiljaisuus ja Marcus liikahtaa. ”Pakene kun tuo poliisi on pois tieltä” hän kuiskaa. Katson veljeäni kysyvästi, mutta ennen kuin ehdin kysyä mitään, Marcus hyökkää poliisienkelin kimppuun ja antaa minulle tilaisuuden paeta. ”Mene Amanda!” Marcus huudahtaa. Pyrähdän lentoon ja suuntaan kohti porttia. Juuri ennen porttia piikki osuu niskaani ja kylmät väreet ravistelevat kehoani. Tunnen kuinka kehoni valahtaa veltoksi ja muutun taas ihmiseksi. Silmissä pimenee, enkä kuule tai tunne enää mitään.


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 30

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 29

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 28

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 27

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 26

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 25

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 24

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 23

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 22

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 21

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 20

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 19

Tulossa


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 18

Tulossa…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 17

Juoksen ja juoksen nimettömässä kaupungissa pitkin katuja. Joka puolella on liikkeitä, mutta kun astun sisään, siellä on nainen kassalla. Aina sama: samat hiukset, sama iho, samat silmät, sininen farkkuhame ja musta toppi. Jokaisessa liikkeessä. Pysähdyn keskelle katua ja tajuan kokeilla asioita, joita en normaalisti ajattele. *Tunnetko pulssia? Kyllä, olen siis elossa ja minä hengitän myös. Mutta missä olen?*

//kertojan näkökulma//

*Teinköhän oikein? Hän ei edes tiedä kuka on… Pitääköhän minun… Kai on pakko…* Se ajattelee. ”Se? En minä ole ’se’ olen…” Hän sanoo ja katsoo minua päin. No kelpaako että kutsun sinua Häneksi? ”No on sekin parempi, kiitos!” Hän tuhahtaa. Mutta jatketaan. *Teinköhän oikein? Hän ei edes tiedä kuka on… Pitääköhän minun… Kai on pakko…* Hän ajattelee ja katsoo nukkuvaa tyttöä.
//Amandan nk.//
Äkkiä tunnen jälleen jotain lämmintä ja silmissäni sumenee. Valot ilmestyvät taas ja kuulen kuiskauksia. Nyt saan niistä selvää. Ne kuiskailevat: ”Amanda” ”Amanda” Tajuan tämän olevan jälleen sitä omituista… jotain. Avaan silmäni aivan auki ja huomaan olevani sängyllä? Olen nousemassa ylös, mutta joku painaa minut takaisin maahan. ”Pysy siinä” joku sanoo. En näe tarkasti, mutta se joku on pukeutunut mustaan huppariin. Sen jonkun ääni on jotenkin tuttu, mutta miten? ”Kuka olet?” ääneni kähisee ja suustani huuluu vain pihinää. ”Älä suotta ääntäsi tuhlaa. Tuo on pieni sivuvaikutus, mutta voit kutsua mielessäsi minua Häneksi” Hän sanoo. Nyökkään. Hän kuulostaa todella tutulta, mutta miten?


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 16

Kävelen kaupungin kaduilla miettien yhä kysymyksien vastauksia, kun ohitan kaupat, ravintolat ja kampaamot. Kuljen eräälle kuppilalle ja astun sisään. Oven päällä oleva kello kilahtaa merkiksi tulostani. ”Hei! Saisiko olla jotain?” nuori nainen kysyy tiskin takaa. ”Ei, minulla ei ole rahaa.” vastaan hieman omissa ajatuksissani. ”Ai, no… voin tarjota sinulle jotain, sillä näytät olevan pienen muffinin tarpeessa” nainen sanoo ystävällisesti. ”Miten olisi mustikkamuffini suklaakuorrutteella?” Kohautan olkapäitäni. *Ei minulla edes tavallaan ole nälkä* Nainen laittaa muffinin lautaselle ja tuo sen pöytään, johon menen istumaan. ”Syö rauhassa” nainen hymyilee ja lähtee tiskille, jossa odottava pariskunta seisoskelee kärsivällisesti. Olen ikkunapaikalla, jossa syön muffinia ja katselen ulos ikkunasta. *Mitä teen täällä? Miksi olen täällä?* Mietin yhä katsellen samalla ulos kuppilan ikkunasta. Sitten mieleeni juolahtaa kysymys, jota en aiemmin tullut ajatelleeksi: *Kuka minä olen?* Huomaan, että olen syönyt muffinista pelkkää pohjaa, ja kädessäni on enää hiukan itse muffinia ja iso kasa suklaakuorrutetta. Ei sinänsä ihme, sillä pidän suklaasta, mutta kuka olen? Syön loput muffinista, nousen ylös, kiitän naista ja kävelen kuppilasta ulos. Ulkona tuntuu, kuin maisema olisi muuttunut, mutten usko siihen. Tajuan vain, etten ole käynyt täällä ennen. Mutta miten olen täällä, mikä paikka tämä onkaan? Ajattelen kysyä ohikulkijalta missä olen, muttei kaduilla ole ketään. Palaan takaisin kuppilaan ja kello kilahtaa jälleen. Nainen kysyy jälleen: ”Hei! Saisiko olla jotain?” ”Minulla ei ole vieläkään rahaa” vastaan. ”Ai, no… voin…” nainen aloittaa, mutta sanon: ”En ota mitään” kuppilassa olevat ihmiset alkavat tuijottaa minua oudoksuen ja kauhuissaan. Kaikki ei ole kohdallaan, mutta kysyn naiselta: ”Missä olen, miksi olen täällä ja kuka SINÄ olet?” Nainen katsoo minua tyhmänä ja vastaa: ”Hei! Saisiko olla jotain?” Ärsyynnyn ja marssin ulos kuppilasta. Nyt tosiaan huomaan. *Maisema on todella muuttunut. Tämä ei ole aivan normaalia.* Olen peloissani ja yksin oudossa kaupungissa, joka muuttaa aina olomuotoaan kun en… huomaa!


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 15

//Amandan nk.//
Juoksen metsässä. Puut alkavat harveta ja loppuvat lopulta kokonaan. Taivas on kirkas ja sininen ja näen jyrkänteen muutaman metrin päässä itsestäni. Kävelen kielekkeen reunalle ja katson alas. Pudotus on yli sata metriä, arviolta. *Jos hyppään, pääsen eroon tästä kurjasta ja pettymystentäyteisestä elämästäni.* Henkäisen syvään sisään ja ulos. Nämä tulevat olemaan viimeiset henkäykseni tässä maailmassa. Suljen silmäni, ja ajattelin Danielia, ja Kimmoa, ja kaikkia niitä kauniita ja ihania hetkiä tässä maailmassa. Sitten ajattelen kaikkien ihmisten oudoksuvia katseita, riitaa äidin kanssa, syytöstä murhasta… Onko tämä sen kaiken arvoista? Yhtäkkiä tulee kova tuulenpuuska ja horjahdan ja alan pudota. Vastaus on päässäni: *Kyllä. Tämä on sen arvoista.* ”Näkemiin maailma!” kuiskaan vielä. Tunnen putoavani kovaa vauhtia. Alas. Alas. Alas. Kunnes tunnen jotain… lämmintä? Avaan silmäni ja näen… jotain epäselvää. Silmissäni sumenee ja tulee täydellinen pimeys. • Sitten, aivan yht’äkkiä alan nähdä valoja, kuin revontulia, ne tuntuvat pyytävät minua luokseen, mutten voi liikkua. Kuulen kuiskauksia, mutten saa niistä selvää. Se on jotenkin aavemaista. *Olenko kuollut? Tältäkö se sitten tuntuu?* Sitten, kuulen puhetta ja lapsien iloisia huutoja, ja naurua. En vain saa mistään selvää. Tunnen iloa, mutta kuulen ukkosen ja kaikki iloiset äänet katoavat pois. Tulee taas pimeää. Tunnen kylmän sateen paiskovan vasten kasvojani, tuulen heiluttaessa puiden oksia. Vasta nyt avaan silmäni. Makaan puiston penkillä. Nousen istumaan. *Missä olen? Miten päädyin tänne? Miksi olen täällä?* Kysymykset pyörivät päässäni, mutta mieltäni painaa olennaisin kysymys: *Olenko elossa?* Tunnen kylmän sadeveden kalpealla ihollani ja tuulen puhaltavan märkiä hiuksiani. Kuulen veden putoavan alas viemäriaukosta ja haistan kostean, vastaleikatun ruohon. En voi olla kuollut, mutten elossakaan…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 14

”…ja unessani kuulin äänen huutavan nimeäni.” alan taas hiljaa nyyhkyttää. ”Se oli Daniel” sanon lähes kuiskaten. ”Kuka on Daniel?” Kimmo kysyy huolestuneesti. ”Minun… poikaystäväni…” vastaan ja nyyhkytän vielä kovempaa. ”Ai. Anteeksi. Tämä kaikki on minun syytäni. Ei olisi pitänyt tulla mukaan kuvioihin.” Kimmo sanoo pettyneesti ja kääntää katseensa poispäin. ”E-ei se mitään. Nyt tarvitsen vai aikaa. Aikaa miettiä.” sanon kyyneleet silmistä valuen. Kävelen ovelle Kimmo perässäni. ”Nähdään… Ehkä… Joskus… Mahdollisesti…” sanon haikeasti ja annan suukon Kimmon poskelle. Avaan ulko-oven ja lähden juokemaan kauas pois mökistä.
//Kimmon nk.//
*Nyt hän lähti. Emme välttämättä enää tapaa. Koskaan.* Lähden kävelemään johonkin jättäen mökin oven auki. *Ihan sama* En tiedä minne kävelen. Kävelen vain. Ilman päämäärää. Tunnen kyynelten valuvan poskilleni. En uskonut tarinani kääntyvän näin, menetän ensirakkauteni.


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 13

Kuulen kiljumista jostain kaukaa, mutta silti hyvin läheltä. Ympärillä on pelkkää mustaa tyhjyyttä. *Missä olen? Miksi olen täällä?* ”Kimmo?” huusin kysyvästi tyhjyyteen. Ääni jää vain kaikumaan pimeydessä, eikä vastausta kuulu. ”Huhuu? Onko täällä ketään?” huudan epätoivoisesti. Ei vastausta, vain kaiku. ”Kuuleeko kukaan?” kysyn peloissani melkein kuiskaten. Juuri silloin syttyy pieni kipinä, jossain kaukana. Aloan juosta kohti valoa. Mieleni tunsi toivoa. *Toivonkipinä on syttynyt. Siis vertauskuvallisesti* ”Amanda!” kuulen jostain kaikuvan huudon. ”Amanda!” ääni kuuluu suoraa edestäni. Alan juosta kovempaa kohti kipinää. Juuri, kun olen tavoittamassa kipinän, tunnen kylmää vettä paiskautuvan kasvoilleni. Avaan silmäni kauhuissani. Olen makaamassa mökin sängyllä ja nousen istumaan. ”Onko kaikki okei?” Kimmo kysyy huolissaan, kun alan nyyhkyttää. ”Mikään ei ole okei” vastaan kädet kasvoihini painettuna. ”Miksi? Haluatko kertoa minulle?” Kimmo kysyy ja silittää sormellaan hiuksiani. Halaan häntä yhä nyyhkyttäen. ”Voisinko?” kysyn. ”Totta Kai.” hän vastaa katsoen minua lämpimästi. ”Kiitos” Kyynel tipahtaa hänen paidalleen. ”Kerron sinulle”


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 12

Selaan kirjoja, joita on todella paljon. Katseeni kiinnittyy yhteen tummanpunakantiseen kirjaan. ”Mikäs… Tämä on?” otan kirjan hyllyn päältä. Puhallan pölyt pois kirjan päältä ja luen kirjan nimen. Säikähdän luettuani kirjan nimen. ”Kiinnostaako?” Kimmo on hiippaillut taakseni. Hätkähdän, mutta tajuan kuka takanani seisoo. ”Ai, se olitkin vain sinä.” huokaisen helpotuksesta. ”Ketä muita täällä muka on?” Kimmo kysyy ja katselee taakseen. ”Hehheh” hymähdän. ”Mistä minä olisin voinut tietää?” kysyn muka vihaisesti, vaikka oikeasti olen vain nolostunut. ”Enpä tiedä. Ne ovat elaman suuria kusumuksia” Kimmo julistaa tärkeästi. Naurahdan. ”Etkö muuta osaa kuin vitsailla?” kysyn hymy huulillani. ”Joo! Osaan mä hengittää, puhua, syödä, juoda, nauraa, itkeäkin…” Kimmo luettelee. ”Just…” naurahdan. Istun mökin sohvalle ja aukaisen kirjan. Alan lukea, mutta jostain syystä minua alkaa heikottaa. ”Mikä on?” Kimmo kysyy huolestuneena. ”Pyörryttää…” vastaan pidellen kättä otsallani. Kimmo nostaa minut syliinsä ja kantaa sänkyyn. Suljen silmäni ja nukahdan. Kyyneleet alkavat virrata. Päänsäryn takia…


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 11

Harjoittelija lopettaa kirjoittamisen siinä kohtaa. ”En pysty tähän” hän sanoo epätoivoisesti. Katson tätä tyhmänä. ”Kirjoita nyt!” sanon antamatta periksi *En jaksa odottaa koko päivää*. ’pi…’ ”Jatka vain.” sanoin. ’…dä…n…s…ldkjxdql’  ”Äh…” hän ähkäisi. ”Kirjoittaisitko lopun selvemmin.” pyydän odottavasti, en innokkasti. Hän suttaa viimeisen sanan. Vapisevin käsin hän saa kuin saakin tekstin kirjoitettua loppuun. Luen tekstin. ’Minä pidän sinusta’ *Jaaha että rakkautta ensisilmäyksellä. En vaan tunne samoin sori nyt vaan* katson harjoittelijaa murhaavasti. ”Se on helpompi sanoa sellaiselle ärripurrille…” hän irvistää. Annan hänelle kunnon korvapuustin. ”Auts! Miks sä noin teit?” hän kysyy yllättyneenä. ”Ärripurri” sanon ja näytän kieltäni. Katselen huoneen esineitä ja huomaan kirjahyllyn. Kävelen kirjahyllyn luo. Se on suuri, tammesta tehty kirjahylly, joka on täynnä kirjoja. Katselen kirjojen nimiä. ”Ovatko nämä sinun?” kysyn kääntyen katsomaan harjoittelijaa ja samalla osoittaen valtavaa määrää kirjoja. Hän nyökkää. ”Oletko lukenut nämä kaikki?” Kysyn katse kiinni kirjoissa. ”Olen” hän vastaa. ”Ai niin. Minä olen Amanda.” esittäydyn edelleen katse kiinni kirjoissa. ”Minä olen Kimmo.” Kimmo sanoo. ”Kimmo” naurahdan ja katson taakseni. Kyynel vierähtää poskelleni. Tällä kertaa huvittavan nimen ansiosta.


Kaikki osat

 Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 10

Herään seuraavana aamuna siihen, kun auringonsäde osuu silmiini. *Missä olen?* Katselen ympärilleni. En ole enää sellissä. Olen pehmeässä sängyssä. Katson ikkunasta ulos. Olen keskellä metsää. Pienessä mökissä. Ovi aukeaa. ”Ai, heräsit jo.” ääni toteaa. Käänyn ovea päin. Se on se samainen nuori harjoittelija, joka toi minulle ruokaa vankilassa. ”Miksi olen täällä?” kysyn vastauksia vaativalla äänensävyllä. ”Nooh… Miten mä sen sanoisin…” hän sopertaa ja rapsuttaa niskaansa. ”Sano suoraan!” sanon ja istun sängylle laittaen samalla käteni odottavasti puuskaan. ”Nooh… Minä hain sinut sieltä ja toin tänne ja no… Minä tuotanoin…” hän sopertaa. Huokaisen turhautuneesti. ”No annan aikaa miettiä jos helpottaa?” sanon. Hän huokaisee. ”Niin kai.” harjoittelija mumisee pettyneesti. ”No kirjoita sitten vaikka paperille jos haluut sanoo sen.” ehdotan jo hieman väsyen tuohon nuoreen harjoittelijaan. Hän ottaa paperin ja kynän pöydän laatikosta ja alkoaa vapisevin käsin kirjoittaa: *Minä…*


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 9

”No ei tietenkään ole!” väitän tiukasti suu pelkkänä viivana. Harjoittelija ottaa pienen suihkepullon taskustaan ja suihkaisee siitä nestettä minua päin. Joka paikkaan alkaa polttaa ja kirvellä. ”Rautayrttiä. Kuulemma vampyyrit eivät kestä sitä…” harjoittelija kertoo hyvin opettajamasiesti. ”Ole sinä siinä hiljaa!” huudan yrittäen peitellä kipua. ”Wou wou! Älä pure!” hän naurahtaa valtava virne huulillaan. Huomaan vasta, että hän on nuorempi kuin kuvittelin. Ehkä jotain kahdeksantoista? Syöksähdän kalterien eteen ja tuijotan häntä suoraan silmiin. ”Silmäsihän liekehtivät!” hän naurahtaa. ”Pidän vaarallisista tytöistä…” hän kuiskaa, iskee silmäänsä ja lähtee. Otan pari askelta taaksepäin ja pidän kättä päälläni. Katson maahan. *Mikä minuun meni?* Alan horjua ja minua alkaa pyörryttää. Katseeni sumenee epäselvälsi ja istahdan maahan, jotten kaatuisi. Kiedon kädet polvieni ympärille ja ajattelen harjoittelijaa *Ilmiselvästi yritti tehdä elämästäni vielä ärsyttävämmän…* Kyyneleet alkavat taas virrata poskiani pitkin. En voi mitään. Kyyneleet tippuivat hitaasti maahan ja kuulen, kun ne osuvat lattiaan. Alkaa myrskytä. Nousen ylös ja katson ikkunasta ulos pimeään yöhön. ”Tuolta minusta juuri nyt tuntuu. Hienoa, että on jokin josta tuntuu samalta” kuiskaan ja kyynel tipahtaa lattialle.


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel Osa 8

Herään siihen, kun paiskaudun kylmää ja kovaa lattiaa vasten. Kuulen kalterien paiskautuvan kolisten kiinni ja jonkun laittavan avaimet kilisten oven lukkoon. Nousen ylös, mutten näe mitään. Näin minulle käy viikoittain. Johtuen siitä, että olen puoliverinen vampyyri. Mutta tämä ei johdu siitä. Pääni kolahti lattiaan, siitä se johtuu. Hieron silmiäni, josko se nyt helpottaisi. Puristan ne kiinni ja aukaisen. Ei auta. Missä olen? Istun kylmälle lattialle. Saan idean, että kokeilen buddhalaista mietiskelyä, sellaista, mitä joskus uskonnontunnilla tehtiin, kut tutustuttiin muihin uskontoihin. Menen risti-istuntaan, osoitan pääni alemmas, ja laitan kädet ristiin. Hengitän hitaasti ensin sisään, ja sitten ulos. Sisään, ja ulos. Tyhjennän mieleni. En huomaa ajan kuluvan niin nopeasti, sillä on kulunut puoli tuntia, ja avaan silmäni. Näen taas. *Hiphei!* Olen vankilassa? Miksi? Nousen ylös ja menen katsomaan kaltereista läpi. Kosken pienesti kalteria ja sormeeni alkoi polttaa ja kirvellä. *Rautayrttiä!* Mitä ihmettä? Kuulen askelien tulevan minua kohti ja nostan katseeni nuoreen poliisiharjoittelijaan. Harjoittelija tulee luokseni tarjotin kädessään. Hänellä on virne huulillaan. Mulkaisen harjoittelijaa. ”Hyvää ruokahalua!” hän sanoo ja antaa tarjottimen oven alla olevasta kolosta. Haistan jotain kauheaa. Siinä on valkosipulia! Menen sellin perälle, sillä alan voida pahoin. ”Mitä? Eikö maistu?” poliisi kysyy muka ihmeissään. ”Ei oikein. Sipulit eivät ole lemppariani.” sanon, ja yritän peittää huonovointisuuteni. ”Ai? Vai oletko mahdollisesti vampyyri?” poliisi kysyy virnistäen jälleen. ”Vampyyri? Ehei niitä ole olemassakaan!” kiljahdan säikähtäneesti tuon kysymykseen. ”Eikö?” harjoittelija kysyy, jälleen muka ihmeissään.


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel Osa 7

Avattuani ulko-oven näen äitini suoraan edessäni. ”Mila! Mitä teet täällä?!” äiti huusi hieman hämmentyneesti ja peloissaan. ”Minä asun täällä!” tiuskaisin *Mikä kaikilla oikeasti nyt on?!*. ”Ja minä en ole Mila!” huusin tömistellessäni huoneeseeni kihisten kiukusta. Koko nimeni on Mila Amanda Tiainen, mutta pidän enemmän Amanda nimestä. Siksi olen Amanda. Inhoan yleensä sitä, jos äitini tai joku muu sanoo minua Milaksi, mutta en aina. Nyt vihaan sitä. Mila on enemmän ihmiselle sopiva nimi, Amanda vampyyrille. Se saattaa olla syy. ”Mila!” äiti huusi perääni ilmeisesti itsekin kiukustuen. ”Älä sano minua Milaksi! Minä vihaan sinua! Sinulla ei ole mitään syytä huutaa minulle ilman syytä!” huudan kyyneleet silmistä valuen. ”Selvä! Lähde sitten!” äiti sanoo ja osoittaa ulko-ovea sormellaan. Juoksen ulos ovesta ja pois kotoa. On tullut pimeä ja kuu on noussut taivaalle. Äiti astui oven ulkopuolelle. ”Mila! En tarkoittanut sitä! Tule heti takaisin!” äiti kähisi itku kurkussa. *Kuinka hän saattaa? Ensin huudetaan kurkku suorana ja sitten muka välitetään?!* ajattelen. Äiti istahtaa portaille itkemään. ”Mila!” Pysähdyn katulampun alle äidin näköetäisyyden ulkopuolelle ja itkin. Kyynel putosi kädelleni. *Niin… kyynel…* Katsoin kuuta… *Kyynel… pieni pisara, joka tuottaa sekä lievittää tuskaa… Kyynel…* mietin ja nukahdan ajatuksiini.


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel Osa 6

Kävellessäni kotiin ajattelen poliisiasemalla käynyttä tilannetta. Menkkatekosyyni meni juuri ja juuri läpi. Naurahdan kun kuvittelen siivoojan järkyttynyttä ilmettä, kun hän alkoi siivota veristä lattiaa. Saavun kotiini. Otan repusta avaimeni ja avaan omakotitalon oven. Sisällä juoksen suoraa päätä huoneeseeni. Näppäilen kassakaapin oven koodin ja avaan sen. ”Mitä ih…” katsoin kassakaapin perälle ja näen puukon. ”…mettä?” Otan puukon käteeni ja kaivan verisen puukon laukustani. Tutkin puukkoja ja totean kassakaapissani olleen puukon olevan tosiaan väärennös. Kassakaapin perällä on jälleen sanomalehtiartikkeli. ’Kuolet pian!’ Artikkelista on taas ympyröity jonkun ihminsen kuva *Tosi omaperäistä, voisitteko edes panostaa?* Luen sivua moneen kertaan. ”Tämähän on… huomisen lehti?” tutkin lehteä lisää *Näyttää väärennetyltä*. ’Diamand -timanttimuseossa murhattu Tinja Crystal.’ *Minun on pakko selvittää tämä juttu… He taitavat siis murhata sen rikkaan naisen…* Revin artikkelin ja heitän palat roskikseen. Käyn pesemässä puukkoni ja laitan sen kassakaappiin. Laitan väärennöksen oikean puukon viereen ja suljen kassakaapin oven. *Kiva kiva, nyt pitää keksiä uusi koodi…* mietin uutta koodia hetken ja vaihdan sitten sen. Illalla menen Diamand -jalokivimuseolle. Näen ikkunasta kuinka Tinja Crystal on asettamassa omaa harvinaista jalokiveään näytille keskelle päähuonetta. Museossa ei ole ketään muuta. *Ehkä lehti oli vain pila… Mutta harva pääsee näkemään Crystalia koskaan livenä!*. Lähden kävelemään pois, mutta ehdin ottaa vain muutaman askeleen, kun kuulen kiljumista. *Crystal?!* Katson taakseni ja juoksen sisälle museoon. Verta on kaikkialla ja keskellä lammikkoa makaa Crystalin ruumis. Alan voida pahoin, mutta nyt minun pitäisi yrittää tehdä jotain. Jalokivi on pudonnut maahan. *Mikseivät murhaajat voi antaa tehdä edes pientä asiaa loppuun?* Otan jalokiven maasta ja asetan sen paikoilleen Crystalin puolesta ja laitan lasikuvun sen päälle. Käännyn ja pysähdyn nähden poliisin takanani. ”Tässä on jälleen yksi todiste” poliidi sanoo vakavasti. ”Mikä todiste?” kysyn lähes huutaen. *Ei hyvänen aika minulla menee hermot näihin poliiseihin!* Alkaa sataa kaatamalla ja poliisin vastaus hukkuu sateen ääneen. Kiiruhdan ulos museosta ja kävelen kohti kotia. Raskaat pisarat putoilevat kasvoilleni ja tuntuvat pyyhkivän kaikki huolet pois. Kotiin palatessani huolet palaavat takaisin.


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 5

”Kädet ylös vampyyri!” poliisi huudahtaa. Kavahdan taaksepäin säikähdyksestä. Tajuan, että juoksin vessaan vampyyrinvauhtia. Kyynel vierähtää poskelleni, kun ajattelen, mitä minun pitää tehdä seuraavaksi. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Minun on pakko tehdä jotain kiellettyä. Syöksähdän poliisin kimppuun ja upotan terävät hampaani tämän niskaan. Ennen, kuin poliisi ehtii tehdä mitään, hän kaatuu maahan. Poliisi yrittää vielä ampua muutaman laukauksen minua kohti, mutta hän menettää koko ajan enemmän ja enemmän verrta. En kestä katsoa. Minun oli pakko tappaa hänet. Minun on nyt pakko myös piilottaa hänet, sillä hampaanjäljet komeilevat hänen kaulassaan. Jos joku löytää hänet, vampyyrien olemassaoli paljastuisi ja olisimme mennyttä. Ja jollette vielä ymmärtäneet, olen siis puoliksi vampyyri. Äitini on ihminen ja isäni vampyyri. Isäni sortui tappamaan ihmisiä tai imemään heistä veret, joten hänet paljastettiin auringolle. Minä pystyn kävellä auringossa, eli sitä minun ei tatvitse pelätä ja minulla on siniset silmät, jotka eivät voi paljastaa minun olevan vampyyri. Ne ovat ainoat ihmispiirteeni. Muuten olen vampyyri. Minun on aina varottava hymyilemistä erityisesti valokuvissa. Vaikka olen puoliksi vampyyri, en voi sietää verta, mutta joskus vampyyrin on pakko. *Minä en ole mikään murhaaja! Paitsi murhasin tuon poliisin… Minun veitseni on kaapissani turvassa. Tai… Ainakin pitäisi olla.* ajattelen raahatessani kuollutta poliisia pois. Vietyäni poliisin piiloon, palaan huoneeseen. Otan verisen veitsen ja lehtiartikkelin ja laitan ne reppuuni. Katson lattialle. *Miten saan tuon verilammikon pois? On keksittävä hyvä tekosyy, miksi se on tuossa.* Mietin tekosyytä ja keksin ainoan vaihtoehdon jolla vakuuttaa, ettei se ole mitään epäilyttävää. *Menkat…*


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel osa 4

”Mitähän todisteita?” kysyn ja laitan käteni puuskaan. ”Tiedäthän sen platimasta tehdyn, aidoin rubiinein koristellun arvokkaan ja harvinaisen veitsen, jota ei ole kuin tasan yksi?” poliisi kysyy. ”Tietenkin, se on minun ja se on huoneeni kassakaapissa.” vastaan. ”Hyvin mielenkiintoista… Ja miksi sinulla on se veitsi?” alan ihmetellä poliisin kysymyksiä ja katson tätä kysyvästi. ”Se on sukuni perintöveitsi. Kuinka niin?” ”Sillä samaisella veitsellä on murhattu perheen äiti!” poliisi sanoi puoliksi huutaen. *Mitä huutamista tässä nyt on? En ole mikään murhaaja…* ”Hetkinen? Miten te tiedätte, että se oli juuri sillä veitsellä murhattu?” kysyn kiinnostuneesti. Poliisi avaa pöydän laatikon ja ottaa sieltä mini grip pussin. ”Tässä. Aidoksi todettu veitsi” poliisi sanoo ojentaen veristä veistä nähtäväkseni. En kestänyt katsoa, sillä en voi sietää verta. Alan voida pahoin. ”Missä täällä on vessa?” kysyn nopeasti. Poliisi osoittaa ovea huoneen reunassa. Juoksen äkkiä vessaan ja oksennan. Olen puoliverinen vampyyri, enkä voi sietää verta. *Miksi ihmeessä? Olen puoliksi vampyyri!* Vedän vessan, pyyhin suuni ja pesen käteni. Palaan takaisin huoneeseen. Poliisi on ottanut aseen ja osoittaa sillä nyt minua. ”Ei askeltakaan!”


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel Osa 3

Herään iltapäivällä kolulumme vieressä olevasta metsästä. Vieressäni on se samainen lehtiartikkeli, jonka Daniel löysi koulun lattialta. Siihen on nyt kirjoitettu punaisella tussilla jotain. Ei. Se on verta. Nousen istumaan ja luen tekstin, joka on kirjoitettu artikkeliin. ’Seuraava kohteeni ?’ Huomaan pienen ympyröidyn kuvan alareunassa. Sieltä on ympyröity jonkun ihminsen kuva. Nousen ylös ja kävelen koululle. *Toivottavasti ovet on vielä auki*. Onnekseni koulun ovet ovat vielä auki harrastuskerhoja varten. Käyn hakemassa reppuni luokkani edestä ja suuntaan lokerolle hakemaan kaikki tavarat, jonka jälkeen menen koputtamaan kanslistin ovelle, joka ei tietenkään ole paikalla. Onnekseni kanslistin työhuoneen oven alla on rako, josta saan sujautettua lokeron avaimen sisään huoneeseen. *Voi voi nyt kyllä jäi raha saamatta takaisin…* Hoidettuani hommat koulussa, otan suunnan kohti poliisiasemaa ja suuntaan suoraa päivystykseen. Asemalla ei ole ketään, joten suuntaan suoraa poliisin luokse ja näytän artikkelin tälle. Minut nähdessään poliisin ilme muuttuu hyvin mielenkiintoiseksi. ”Löysin tämän metsästä” sanon asiallisesti. Poliisi tutkii artikkelia ja alkaa kysellä. ”Varmasti metsästäkö?” hän kysyy epäilevästi. Nyökkään vastaukseksi. ”Miksi tuot meille artikkelin omasta rikoksestasi?” poliisi kysyy epäilevästi. Suuni loksahtaa auki. ”Siis mitäh?!” En voinut uskoa kuulemaani. ”Olet epäilty murhasta” poliisi vastaa asiallisesti minun asiallisuuteni kadoten kuin tuhka tuuleen. ”Minut?! Mistä murhasta?!” huudan poliisille hätääntyen välittömästi. *Olenko oikeasti murhannut jonkun?* ”Viime yönä Wanhassa mökissä rikkaan perheen äiti murhattiin.” poliisi vastaa. ”Missä se mökki edes on?” kysyn ihmeissäni *En ole koskaan kuullutkaan sellaisesta??* ”Luulisi murhaajan tietävän sen itse” poliisi vastaa ärsyyntyneenä ”Minä en ole mikään murhaaja!” huudahdan epätoivoisesti. ”Valitettavasti meillä on todisteita.”


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel Osa 2

”…ja sitten olemmekin täällä.” selitän. Daniel kurtistaa kulmiaan miettivän näköisenä. ”Miksi opettaja kutsui minua hirviöksi?” mietin. Daniel näyttää vielä miettiväisemmältä. Suuteten tätä tämän vastatessa tietysti suudelmaan. Tuon lyhyen ihanan hetken jälkeen nojaan tämän rintaan. ”Ehkä minun kannattaisi vain antaa olla.” Ne kolme epäilyttävää poikaa kävelevät ohitsemme ja mulkoilevat minua. Daniel mulkaisee heille takaisin. Pojat kääntävät päänsä pois. ”Ne olivat nuo pojat” kuiskaan hieman säikähtäneesti. ”Heitä en olekaan nähnyt aiemmin…” Daniel ihmettelee. Daniel tietää kaikki koulumme oppilaat, joten yllätyin kun hän sanoi noin. ”Eivät kai he tiedä, mikä mikä olen?” kuiskaan kauhuissani. ”Odotas…” Daniel sanoo ja nousen ylös katsoen tuota kysyvästi. Daniel hakee jonkun ilmeisesti niiden poikien tiputtaman paperin lattialta. Se on sanomalehdestä revitty sivu. Daniel lukee sivun ja antaa paperin järkyttyneesti minulle. Luen artikkelin. Kyyneleet kihoavat silmiini, ja silmissäni sumenee.


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »

Kyynel Osa 1

Olen Amanda ja kerron tarinani kyyneleistä.

On tavallinen kouluaamu. Heti herättyäni kävelen ulos huoneestani ja äidin tullessa vastaan hän huutaa: ”ULOS!” Otan koulureppuni ja voileivän ja lähden kohti kouluani. Ihmettelen äitini käytöstä, mutta annan sen olla, sillä tämä on viimeinen koulupäiväni yläasteella. Koulun pihassa kolme poikaa alkavat seurata minua epäilyttävästi. Kävelen nopeasti sisälle ja lokerolleni. Riisun kävellessäni vaatteeni ja laitan ne lokerooni. Pian alkaa tunti, joten suljen lokeroni ja kävelen käytävän toiseen päähän, missä opettaja avaakin jo oven. Olen ihmeellisesti ensimmäinen luokassa. Luokanvalvojani hymyilee kaikille muille oppilaille, mutta minut nähdessään hänen ilmeensä muuttuu hyvin vihaiseksi ja pelkääväksi. ”Häivy hirviö!” hän karjuu. Säikähdän ja juoksen itkien takaisin käytävään. Miten hän saattoi kutsua minua hirviöksi? Miten hän saattoi huutaa minulle? Hän, joka on aina huolehtinut minusta ja ollut kuin toinen äiti. Juoksen silmät kiinni kyyneliä valuen ja törmään koulumme rehtoriin. ”Käytävillä EI saa juosta!” hän ärähtää ja jatkaa matkaansa. Ilmeisimmin opettajien huoneeseen juomaan kahvia ja syömään pullaa. Minäkin jatkan omaa matkaani, tällä kertaa kävellen. Istahdan seuraavalle ikkunasyvennykselle ja painan kasvot käsiini. Itken ja itken ja itken. Tuntuu kuin kyyneleet olisivat vieneet kaikki kauniit muistot mukanaan pois. Tunnen jonkun kädet laskeutuvan harteilleni. Hätkähdän ja nostan pääni käsistäni. Katson taakseni ja piemi hymy nousee huulilleni. Se on poikaystäväni Daniel. ”Ei mitään hätää. Minä olen tässä.” hän sanoo. Kiedon kädet hänen ympärilleen ja lasken pääni hänen olalleen. ”Sinä voit kertoa huolesi minulle” Daniel sanoo rauhoittavasti ja silittää hiuksiani. ”Miksi maailma on kääntynyt minua vastaan?” kysyn itku kurkussa. Daniel katsoo minua lempeästi. ”Ei kai sentään, mutta toki voit miettiä, onko jokin viimeaikoina tapahtunut asia vaikuttanut siihen mitä nyt tapahtuu.” hän kysyy. ”En tiedä, mutta minä voin kertoa tästä aamusta.” sanon kyynel silmäkulmassa.


Kaikki osat

Tarinat

No Comments »